Samaa rataa on kuljettu. Ahvenia siellä, ahvenia täällä. Jigillä. Keltaisella. Vaajavirralla siis. Mutta huomionarvoista on että perhokalastuspuoli osoittaa myös heräämisen merkkejä. Melkein sukulainen tilasi mustia bombereita nousukalahommiin ja minähän tein. Sidontapuoli hirtti heti kiinni ja jatkoin siitä omiinkin rasioihin tekoa. Ja sitten kyselin Olli- Pekkaa Ruotsiin elo-syyskuun vaihteessa. Ei tosiaan pitänyt lähteä vaan viikon Budapestissa piti riittää "ulkomaanreissuksi" mutta ei taida malttaa olla lähtemättä. Eihän Gällivare ole edes kunnolla ulkomailla oloa, häh :)

I am alive!

Lukumääräisesti vähän tulee näitä pannukarkeita appuroita ja koska kalastuskerratkin ovat niin harvassa niin on pakko opetella käyttämään haavia myös näiden pikkukalojen kanssa. Ikäviä karkuutuksia tulee ilman. Vaajavirta on kiva paikka.

Vastapainoa virpomiselle

Tuskin olin saanut pohjoisen reissun kamat purettua kun kaveri kyseli kalalle Survosenkoskelle. Kuulemma kivasti ahventa liikenteessä. Mulla oli ollutkin mielessä käydä pyytämässä appuroita Vaajavirrasta, joten kutsuun oli helppo vastata kyllä. Välineiksi otettiin ultralight- virvelit, sillä perhokalastushimot on vähäksi aikaa tyydytetty. Päivästä kehkeytyi hauska. Otettavan kokoisia ahvenia tuli parisen kiloa, ja tapahtumia lippoihin oli hurja määrä. Ahvenia löytyi niin virtapaikoista kuin suvannoistakin. Sivuosumina tuli myös noin 20 kipaletta haukia, kooltaan 0,5-2 kg. Kaikki hauet laskettiin takaisin, taisi siinä pari uistinmenetystäkin tulla. Survonen on kyllä hurja haukiparatiisi. Ei käy taimenenpentuja kateeksi. Onhan sen jotain kerrottava että emme saaneet yhtään taimenta, vaikka 8 tuntia kampasimme koskea koko matkalta. Sinänsä hyvä koska ei se näillä veden lämpötiloilla mikään ylevä tunne ole irroitella taimenia kolmihaarakoukuista. Kyseiseltä koskelta en kyllä henk.koht.odota mitään muuta kuin hyvää ahvenen- ja hauenkalastusta. Tosin onko järkevää maksaa 17 euroa raitapaitojen ja ojakonnien kalastuksesta, kun samaa voisin tehdä kausiluvalla Vaajavirralla? Ei varmaan, mutta hyvästä virppagurun seurasta voi jo vähän pulittaakin.

Gällivare igen

Alkukesästä poltteet päästä pohjoiseen ovat hirmuiset. Eka reissu pelattiin varman päälle ja mentiin tutulle pelipaikalle. Hyviä ongintakelejä riitti tällä kertaa vajaaksi neljäksi päiväksi, sitten tuli lähtö kotio. Vaikka paikat olisi tuttuja niin evoluutio tekee kohdallamme tekojaan ja uutuutena tänä vuonna varustepuolella oli radiopuhelimet. Kätevä oli pitää yhteyttä veneen ja rantakalastajan välillä. Eipähän tullut tapettua liikaa kalaa ja muutakin tuiki tärkeää informaatiota saatiin kuten se että onko hullu kahlaaja vielä pinnalla. Harjukset ja taimenet olivat ihan ok syönnillä, mutta pinturijuhlaa kalastus ei ollut. Syönnöksissä oli oliivia hyttysenpupaa, jota ne pinnan alta/kalvosta muputtivat. Kosken alla järven puolella kun semmoista perhoa hinasi, niin toimihan tuo. Vaikka mun buzzerit oli aikalailla liian isoja esikuviinsa nähden. Tosin pt toimi koko ajan yhtälailla(milloinpa se ei toimisi). Pieni pettymys oli harjuksen koko; ei yhtään yli 50 cm kalaa. Onneksi taimenia tuli lukumäärällisesti aikasempia kertoja enemmän, Olli- Pekan ylittäessä 50 cm rajan jopa kahdesti. Mutta mitä sitten jos kalat on pieniä. Siinä ei oo mulle mitään uutta. Nelosen vavalla ja 0,14 tapsilla 40 cm kalatkin on ihan kivoja. Ehkä reissun mukavin kala oli järveltä saamani 39 cm taimen. Jotenkin spesiaalia heittää kuulaton pt tuikin tuntumaan ja alkaa nykimään. Yllätys oli suuri kun sieltä tuli taimen. Harjuksia en muuten mitannut ainuttakaan. Kissan kaloja. Kommelluksia riitti lyhyehkölle reissulle ihan tarpeeksi. Kalastuksen aloitus oli kohdallani varsin tragikoominen. Halusin vähän tutkailla minkä kokohaitarin harrien kanssa pelataan, mahdollisimman helposti ja nopeasti, ja aloitin kosken alta virpalla Beten Lotolla. No heti iso harri kiinni, jonka sitten urpouttani annoin sotkea itsensä ankkuriin ja kaiken hyvän lisäksi ankkuri kiilautui kivien väliin jumiin. Ei auttanut kuin katkaista köysi. Sinne jäivät. Loppureissusta näin kyllä kalan uivan kumiveneen vieressä samanvärinen lotto suussaan että ehkä tuo pääsi irti köydestä. No sitten alkoi teltta vuotamaan. Ja sen jälkeen myös kumiveneeseen ilmestyi pieni vuoto. Että semmoista. Näinköhän jäi kuitenkaan viimeiseksi reissuksi tuonne. Epäilen. Siioille pitää päästä antamaan ensi kerralla runtua, nyt ne vetivät meistä pitemmän korren. Sikälimikäli kun siikakanta edes voi vielä hyvin. Kertoi nimittäin eräs kalastaja alueen siioissa olleen tappavaa tautia ja nähneensä kun niitä oli kellunut maha pinnalla enemmänkin. Sääli, sillä siian nymfaaminen on eri kivaa. Faija sai sentään yhden kiloisen, että on niitä siellä vielä. Ja sitten kuvien pariin.

Vieraana kalassa karhujen keskellä

Pääsin Pasin vieraaksi tajuttoman upealle metsäjoelle. Aitiopaikalta seurasin kuinka mepsi korjaa satoaan. Tuli ahventa, haukea ja taimenta. Itse uitin perhoa ja kalansaalis koostui särjistä, salakoista ja pienistä taimenista. Edes karhun läsnäolo alueella, joka oli muuten nähty pentujen kanssa vain 300 metrin päässä mökistä ei pelottanut ja laskenut loistavaa pössistä, sillä olihan meillä vahti mukana. Kerran tosin kylmäsi kun koira katosi puoleksi tunniksi metsään, mutta palasihan tuo lopulta lähtöpaikalleen. Oon mä vaan huikean laiska kalastaja. Noin 10 tunnin session aikana vaihdoin litkaan perhot kerran. Uitin ensin OP:lla teettämiäni green machineja ja vaihdon jälkeen oranssia samaa perhoa. Sivutapsissa roikkui koko ajan ruskea pupa. Tosin puolet ajasta kului joen penkalla istuskellessa. Ei ristin sielua, ei juurikaan ihmisen jälkiä maastossa. Parhautta. On muuten hauska kalastaa kaverin tekemillä perhoilla. Ja on myös hauska että kaverit lunastavat joskus multa perhoja, tai saavat lahjaksi. Vihreä OP:n GM pelitti tällä kertaa paremmin. Nyt onkin hyvä lähteä valmistautumaan pohjoisen reissuja varten. Siimat on kasteltu ja vastaiskuja harjoiteltu.

Laiska kalamies, ahkerampi perhonsitoja

Oli Janne Ylitorniosta saanut sitomallani putkiperholla kymppikiloisen lohen. Olen kovin iloinen.

Kaviaaria ja lohiperhoja

Tämän vuoden mädin lasku vaajavirtaan suoritettu Olli- Pekan ja Sivosen Teron kanssa. Rapiat tunti ja kolme varttia meni urakassa eli mistään ylitsepääsemättömästä vaivannäöstä ei ole kyse. Jaettiin rasiapaketit taas tasaisesti ympäriämpäri kalastusaluetta, tietysti. Rautatiesillan tienoo oli vielä jäässä, mutta saatiin rikottua aukot jääkanteen ja pudotettua paketit jonkkaan. Kolmatta vuotta mennään nyt tämän projektin parissa ja tuloksia olisi kiva ruveta seuraavina vuosina näkemään. Toivottavasti rospuuttokelit tulisivat pian, verkot nousisivat järvestä ja taimenille avautuisi vapaa nousu virtaan.Ehkä ensimmäiset hoitotyön hedelmät ovat jo palaamassa virtaan. Kuten aikaisemminkin olen todennut, niin en ole järkevää verkkokalastusta vastaan, mutta eritoten kapeikoissa ja nousuväylissä se ei ole suotavaa. Muutenkin mielenkiintoinen kevät tulossa. Seura rukkasi sääntöjä taas hieman. Tuli välimitat taimenelle, kuhalle ja harjukselle sekä täkykalastus kiellettiin. Ja kun leppäveden kalastusaluekin nosti viime vuonna taimenen alamitan samaan 50 cm:ään, niin alkavat olla säännöt aika hyvällä mallilla. Oma kalastus toistaiseksi on vain perhonsidontaa. Kaveri pohjoisesta pyysi parikymmentä putkea ja niitä oon koittanut väkertää. Toive oli että punamustaa ja yksinkertaista. Hieman olen livennyt tästä. No täytyy lopuksi laittaa ne yksinkertaiset bucktailputket ohjelmaan, kuhan näistä omista visioista pääsee ohitse.