sunnuntai 9. kesäkuuta 2013

Vieraana kalassa karhujen keskellä

Pääsin Pasin vieraaksi tajuttoman upealle metsäjoelle. Aitiopaikalta seurasin kuinka mepsi korjaa satoaan. Tuli ahventa, haukea ja taimenta. Itse uitin perhoa ja kalansaalis koostui särjistä, salakoista ja pienistä taimenista. Edes karhun läsnäolo alueella, joka oli muuten nähty pentujen kanssa vain 300 metrin päässä mökistä ei pelottanut ja laskenut loistavaa pössistä, sillä olihan meillä vahti mukana. Kerran tosin kylmäsi kun koira katosi puoleksi tunniksi metsään, mutta palasihan tuo lopulta lähtöpaikalleen. Oon mä vaan huikean laiska kalastaja. Noin 10 tunnin session aikana vaihdoin litkaan perhot kerran. Uitin ensin OP:lla teettämiäni green machineja ja vaihdon jälkeen oranssia samaa perhoa. Sivutapsissa roikkui koko ajan ruskea pupa. Tosin puolet ajasta kului joen penkalla istuskellessa. Ei ristin sielua, ei juurikaan ihmisen jälkiä maastossa. Parhautta. On muuten hauska kalastaa kaverin tekemillä perhoilla. Ja on myös hauska että kaverit lunastavat joskus multa perhoja, tai saavat lahjaksi. Vihreä OP:n GM pelitti tällä kertaa paremmin. Nyt onkin hyvä lähteä valmistautumaan pohjoisen reissuja varten. Siimat on kasteltu ja vastaiskuja harjoiteltu.

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti