lauantai 7. heinäkuuta 2012

Ruotsin reissusta tultu takaisin. Oli ihan kiva reissu. Tosin tuulet haittasivat kalastusta ensimmäisessä paikassa kahden suurehkon järven välissä ja meinasipa vettäkin tulla kotaan sisään rankkasateen aikana. Ainoa kodan paikka oli hieman kalteva ja se ei ole ikinä hyvä idea sateella. Onneks ei kestänyt kauan ja maa imi kuin imikin veden itseensä. Harjuksia tuli kuitenkin ekasta paikasta hyvin ja syötiin niitä savustettuna, graavattuna ja grillattuna:)Kaksi parempaa taimenta karkuutin.o,18 peruke ja on todettava että väkäsetön koukku ei vaan oo oikee systeemi pohjoisessa. Onneksi metsäjoelta sain yhden mitallisen tanelin ylöskin asti. Helpotti kummasti sillä tälle kaudelle pudotuksia on tullut ihan riittämiin. Onnistuin myös kaatumaan kivikossa oikean lonkkani pipiksi ja yöllä se laittoi kääntyilemään ja heräilemään.Onneksi vapa säilyi ehjänä, lonkka paranee kyllä. Kyllästyttiin sitten lopulta odottamaan tuulen tyyntymistä ja vaihdettiin matkan puolivälissä tutulle, pienelle metsäjoelle johon nippa nappa päästiin kun tie oli niin huonossa kunnossa. Täällä oli sitten niitä hyttysiä ihan omiksi tarpeiksi ja onnistuin saamaan ihottumaa hyttysmyrkystä, pöh. Harjuksen syönti oli lopulta aika heikkoa, ensimmäisen kerran täällä joutui tekemään 40 cm harjuksen saamiseen töitä. Kuitenkin pt- nymfi ja pinturit pettivät ruokakalat joka päivälle. Lieneekö sateet tuoneet roskaa jokeen vai ylikalastus syynä huonoon syöntiin? Harjus potit tuolla ovat kyllä aika helposti luettavissa ja pk- netissäkin oli paikasta kirjoitus, ärrinmurrin. Luultavasti viimeinen reissu meiltä sinne, varsinkin jos ei oo maasturia käytössä.Eli pieniä vastoinkäymisiä siellä täällä mutta silti; kivaa oli!

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti